Toimistorakennus CivilCity valmistui

Toimistorakennus CivilCity valmistui

Teknologiakiinteistöjen rakennuttama toimistorakennus CivilCity valmistui aikataulun mukaisesti huhtikuun lopulla. Kiinteistöön muuttavat Kela, Wärtsilä ja Nordea.

Osoitteeseen Untamonkatu 1 toteutetun CivilCityn rakentaminen alkoi elokuussa 2020. Hankkeen pääurakoitsija oli Skanska ja projektin valvonnasta vastasi rakennuttajatoimisto HTJ.

– Teknologiakiinteistöjen hankkeissa rakentamisen laatu on yleensäkin erittäin korkea, mutta tällä kertaa saimme vastaanottaa täysin virheettömän rakennuksen – vieläpä aikataulusta edellä. Kyseessä oli niin kutsuttu nollavirheluovutus, mikä on melko harvinaista tämän kokoisissa hankkeissa. Virheettömyyden mahdollisti hyvin laadittu aikataulu, minkä ansioista tarkastuksille ja luovuttamiselle jäi tarpeeksi aikaa, kiittelee CivilCityn rakennuttamisesta vastannut rakennuttajapäällikkö Anniina Savisalo Teknologiakiinteistöistä.

CivilCityn on suunnitellut tamperelainen arkkitehtitoimisto Arco, jonka käsialaa on myös CivilCityn vieressä sijaitseva sairaalarakennus. CivilCityn erottaa naapuristaan väri.

– Haluamme, että rakennuksilla on oma identiteetti, joten CivilCitystä ei haluttu tehdä naapurinsa tavoin valkoista. Väriksi valikoitui terrakotta, jotta talot on helppo tunnistaa. Rakennuksilla on yhteinen parkkihalli ja niistä on hyvät yhteydet vieressä sijaitsevaan EduCityyn.

On hienoa saada alueelle taas uusi korkealaatuinen ympäristösertifioitu toimistotalo.

Kahdeksankerroksisen CivilCityn kerrosala on 8500 neliömetriä. Rakennuksen katutasossa sijaitsee käyttäjien yhteisiä neuvottelutiloja sekä suihkut ja pukutilat lukittavine kaappeineen. Rakennuksen muut kerrokset on räätälöity käyttäjien tarpeiden mukaisesti monitilaympäristöksi, jossa keskittymistä vaativaa työtä tehdään hiljaisilla vyöhykkeillä ja yhteistyöhön ja kohtaamisiin on varattu omat tilansa. Tilojen sisustus- ja irtokalustussuunnittelusta vastasivat arkkitehtitoimisto Sigge ja sisustusarkkitehtitoimisto Fyra. Rakennuksen käyttäjät, Kela, Wärtsilä ja Nordea, muuttavat tiloihin alkusyksyyn mennessä. Tätä ennen on vuorossa tilojen kalustus ja kalusteiden tuuletus.

CivilCity toteutettiin ympäristösertifikaatti LEEDin neljännen version Gold-tason mukaisesti. Sertifikaatin vaatimukset huomioitiin muun muassa nykyaikaisilla energiaratkaisuilla ja käyttämällä kestävän kehityksen mukaisia rakennusmateriaaleja.

– On hienoa saada alueelle taas uusi korkealaatuinen ympäristösertifioitu toimistotalo. Olen todella tyytyväinen hankkeeseen, sillä yhteistyö Skanskan kanssa sujui mallikkaasti koko projektin ajan ja yhteishenki hankeryhmän kanssa oli erityisen sujuvaa, Savisalo päättää.

Lue myös:

Itäharjulla sijaitseva elementtitehdas muuttuu IndustryCityksi
Tältä näyttää uusi InfraCity – katso kuvat ja video
Asiakastyytyväisyyskyselyssä ennätystulos

Lue myös

ParkCityn peruskivi muurattiin

ParkCityn peruskivi muurattiin

Maanantaina 16.5. juhlistettiin ParkCityn peruskiven muurausta, joka on rakentamiseen liittyvä perinteinen juhla.

Lue artikkeli
Uutinen
Katso time lapse -video InfraCityn rakentamisesta

Katso time lapse -video InfraCityn rakentamisesta

Tältä näyttää 7000 neliömetrin rakennusprojekti tiivistettynä reiluun puoleentoista minuuttiin.

Lue artikkeli
Uutinen
Tervetuloa Jätehuolto Tiedepuistossa -infotilaisuuteen perjantaina 29.4.

Tervetuloa Jätehuolto Tiedepuistossa -infotilaisuuteen perjantaina 29.4.

Tiedätkö, mitä jakeita Turun Tiedepuistossa kerätään? Minne toimistoista lähtevät jätteet päätyvät ja minkälaisen prosessin ne käyvät läpi? Tule mukaan kuulemaan Ekopartnerit Oy:n esitys Tiedepuiston alueen jätteiden elinkaaresta!

Lue artikkeli
Tapahtuma