Yhteisöllisyydestä eteenpäin

Yhteisöllisyydestä eteenpäin

Mitä tiedämme tulevasta?

Työskentelyn kulttuuri ja sitä kautta työympäristö ovat muuttuneet merkittävästi, kun viime vuosina on siirrytty jälleen kerran kohti yhteisöllisyyttä ja sitä kautta kohti monitilaympäristöjä. Työn tekemisen kehitys on ymmärretty. Ennen kaikkea on ymmärretty tilatarpeiden muutos jopa yhden työpäivän aikana. Onko monitilaympäristö polun pääty? Onko nyt kehitys kehittynyt optimaaliseen ratkaisuun? No, ei tietenkään ole. Evoluutio ei pysähdy (toivottavasti) koskaan.

Mikä on huomisen tapa tehdä töitä? Ja mikä on huomisen työpaikka? Miten meidän pitää suunnitella rakennukset, joita käytetään vielä 50 vuoden kuluttua? Nämä ovat kysymyksiä, joihin pyritään kuumeisesti löytämään ratkaisuja juuri nyt. Löytyykö sitä? En usko, ja itseasiassa toivon, että ei edes löytyisi. Tämän päivän ratkaisut ja jopa ajatukset ovat ainoastaan pohja tuleville ratkaisuille. Vaikka keksisimme juuri nyt kaikki ongelmat ratkaisevan toimintamallin, siitä huolimatta huomenna keksimme vielä paremman tavan toimia. Olemme polulla, joka jatkuu, ja jokainen askel polulla antaa oman merkittävän panoksensa matkalla tulevaisuuteen.

Muutoksia toimintatavoissa – minne kehitys johtaa?

Tarvitseeko meidän löytää ratkaisuja tulevaisuuteen vai pelkästään nykyhetkeen? Onko huominen tarpeeksi kaukana, vai pitääkö kurkottaa vielä kauemmas? Digitalisaatio, robotiikka, IoT, tekoäly, 3D-tulostimet, VR-maailma, kiertotalous, kaupungistuminen ja monet muut tänään keskiössä olevat tekijät tulevat muuttamaan toimintatapojamme, ehkä jopa mullistavat maailmamme. Otamme vasta ensiaskeleita emmekä vielä tiedä, millaiselta loppumatka näyttää. Etenemme pala palalta kohti tuntematonta tulevaisuutta.

Katsomalla historiaan näemme merkittävän muutostrendin, jonka seurauksena olemme nyt kehityskaaren monitilaympäristö-kohdassa. Muutos matopelistä nykyiseen aps-maailmaan on ollut mullistava. Toisaalta myös toimitilojen muutos koppikonttoreista etätyöskentelyn kautta yhteisöllisyyteen ja coworking-tiloihin on ollut suuri. Maatalouden kyläyhteisöistä on kuljettu pitkä matka moderneihin verkostoihin. 

Rakennukset mukana työelämän muutoksessa

On lohdullista huomata, että rakennukset ovat pystyneet vastaamaan tähän työelämän muutokseen. Muutos on vaatinut suuria investointeja, mutta toimistorakennuksia ei ole tarvinnut merkittävästi purkaa. Niissäkin tapauksissa, joissa purkuun on päädytty, usein on valittu helpoin ja usein riskittömin tapa toimia.

DataCity on Teknologiakiinteistöjen vanhin rakennus ja useimpien mielestä muuntojoustamattomin. Meidän osaltamme muutos nykyiseen toimintaympäristön alkoi juuri DataCitystä, yli 30 vuotta vanhasta rakennuksesta. Remontoimme rakennukseen yhdessä julkishallinnon kanssa poikkeuksellisen suuren sekä silloin meidän näkökulmastamme katsottuna modernin työskentelytilan. Kyseistä muutosta on käytetty referenssinä ja pohjana, josta olemme ponnistaneet kaikissa sen jälkeen tehdyissä remonteissa. Samalla, kun katseen pitää olla tiukasti tulevaisuudessa, on turvallista huomata, että historian polku vie meitä samaan suuntaan. 

Lue myös: Päättämättömyyskin on päätös

Lue myös

Tova muuntuu sairaanhoitajasta farmaseutiksi

Tova muuntuu sairaanhoitajasta farmaseutiksi

Tämän viikon vastaantulija bongattiin BioCityn aulasta opiskelemasta kemiaa.

Lue artikkeli
Blogi
Sporttia parhaalla paikalla: Lätkäilta 11.10.

Sporttia parhaalla paikalla: Lätkäilta 11.10.

Kiinnostaako jääkiekko hyvässä seurassa? Etsitkö uusia yhteistyökumppaneita? Tervetuloa Turun Teknologiakiinteistöjen, TUTO Hockeyn ja FC Interin järjestämään Sporttia parhaalla paikalla -lätkäiltaan 11.10.! Ilta alkaa seurustelulla sekä joukkueiden kuulumisilla ja huipentuu Mestisotteluun TUTO Hockey - Kokkolan Hermes Marli Areenalla.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Kalle on mies suurtapahtuma Grail Questin takana: ”Asenteet E-urheilua kohtaan ovat vähitellen muuttumassa"

Kalle on mies suurtapahtuma Grail Questin takana: ”Asenteet E-urheilua kohtaan ovat vähitellen muuttumassa"

Viikon vastaantulija löytyi tällä kertaa SparkUpin kulmahuoneesta, pelijulisteiden ja -taulujen keskeltä.

Lue artikkeli
Blogi