Oikeanlaisten taukojen avulla päivän työtehtäviä voi organisoida niin, että olemme tehokkaampia aloittaessamme seuraavan tehtävän, sanovat Sampo Pohjola ja Anu Varis Korpi ForRestilta.

22.04.2021

Tauoista hyvinvointia työhön ja vapaalle

Työn tauottaminen muuttuneessa työelämässä on vaikuttanut kaikkien etätyötä tekevien arkeen. Taukojen luonne on muuttunut, ja opettelemme palautumaan uudessa ympäristössä. Kysyimme palautumisen ja mielen hyvinvoinnin lisäämisen asiantuntijoilta Korpi ForRestilta, minkälainen on oikeanlainen tauko ja miten tunnistamme tauon tarpeen?

– Tärkeää on tunnistaa, että tarvitsemme erilaisia taukoja eri päivinä. Joskus kaipaamme sosiaalista taukoa ja toisinaan taas yksinoloa. On opittava huomaamaan, miten palaudumme erilaisista tilanteista, Sampo Pohjola Korpi ForRestilta kertoo.

Kun palautuminen alkaa jo työpäivän aikana, jaksamme paremmin myös vapaa-ajalla. Päivästä tulee tasapainoisempi ja unemmekin on laadukkaampaa. Usealle meistä viikonloppu ei riitä työstä irtautumiseen, ja ensi viikon työt ovat mielessä jo sunnuntaina. Työpäiväkin muuttuu huomaamatta tehokkaammaksi, kun palautumisesta ja tauoista tulee tapa.

– Palauttavien taukojen avulla työpäivää voi jaksottaa ja organisoida. Erilaiset työtehtävät voi tauottaa eri tavalla. Työn imuun uppoutuneena voi olla parempi pitää vähemmän, mutta pidempiä taukoja. Yksitoikkoista työtehtävää puolestaan kannattaa katkaista useammin pienillä tauoilla, Anu Varis Korpi ForRestilta kertoo.

Tasapainoisempaa arkea tauoilla

Korpi ForRest haluaa lisätä mielen hyvinvointia luonnon terveysvaikutusten avulla ajasta ja paikasta riippumatta. Palautumista haetaan tilaratkaisuiden ja mobiilina toteutettavien Korpi-hetkien avulla.

Arki on kokonaisvaltaisesti parempaa, kun palaudumme oikein ja tunnistamme jaksamisemme rajat.

– Rakennamme palauttavia tiloja niin digitaalisina Korpi-hetkinä kuin esimerkiksi pitkäaikaisina tilasuunnitteluratkaisuina tai pop up -tiloina. Valmennamme yrityksiä ja työntekijöitä tunnistamaan juuri heille sopivat palautumisen keinot. Ajatuksena on, että arki on kokonaisvaltaisesti parempaa, kun palaudumme oikein ja tunnistamme jaksamisemme rajat, Sampo kertoo.

Oikeanlaisten taukojen avulla päivän työtehtäviä voi organisoida niin, että olemme tehokkaampia aloittaessamme seuraavan tehtävän. Kun on päästänyt irti aikaisemmista työtehtävistä, keskittyminen seuraavaan tehtävään onnistuu helpommin.

Tauosta on tultava tapa

Resilienssi eli palautumiskyky lähtee omasta mielestä. Jaksamme paremmin, kun osaamme tunnistaa tauon tarpeen. Tietotyöläisten arki on usein kiireistä ja taukoja pidetään liian vähän.

– Valmennuksessa osallistujien palautumista myös mitataan erilaisin mittarein. On hienoa huomata, miten omaa palautumista seuraamalla huomaamme jaksavamme enemmän. Ohjauksemme lisäksi rutiininomaisen tauon muodostumiseen tukea saa Korpi-yhteisöltä, Sampo päättää.

Lue myös:

Virtaa kevääseen virtuaalitreeneistä 
Nämä kolme asiaa muuttuivat koronan myötä toimitilamarkkinoilla
Mahdollisuus seisahtua

Ota yhteyttä