Pöhinä vetää Turun Tiedepuistoon

Pöhinä vetää Turun Tiedepuistoon

Syksy on ollut Teknologiakiinteistöjen asiakkuustiimissä kiireistä aikaa, sillä toimitiloja on kyselty syys- ja lokakuun aikana yhtiöstä yhteensä 36 kertaa kun viime vuonna vastaavana ajanjaksona kyselyitä tuli 25 kappaletta.

Kysyntää ovat siivittäneet alkusyksyllä lientyneet koronarajoitukset, talouskasvu sekä koronan vuoksi siirtynyt päätöksenteko.

– Niin meillä kuin varmasti muuallakin näkyy nyt se, ettei päätöksiä uusista tiloista olla uskallettu koronan vuoksi viimeisen puolentoista vuoden aikana tehdä. Toki on myös niitä, jotka ovat pandemiasta huolimatta tai juuri sen vuoksi muuttaneet uusiin, entistä tehokkaampiin tiloihin. Esimerkiksi elokuussa 2020 saimme 24 toimitilakyselyä, joka on viime vuoden koronasulut muistaen todella suuri luku, Teknologiakiinteistöjen asiakkuuspäällikkö Tinet Santalahti kertoo.

Tämän syksyn aikana tulleet tilakyselyt ovat vaihdelleet kooltaan pienistä parin henkilön työtiloista aina 10 000 neliön kokonaisuuksiin asti. Toimistotilojen lisäksi Teknologiakiinteistöiltä kysellään tavallisesti paljon myös laboratoriotiloja, eikä tämä syksy ole ollut niiden suhteen poikkeus. Oman haasteensa tilakyselyihin vastaamiseen tuo kuitenkin Teknologiakiinteistöjen korkea käyttöaste.

LinkCity
EduCity on Teknologiakiinteistöjen Turun ammattikorkeakoululle rakennuttama opiskelu- ja toimistokiinteistö, joka valmistui kesällä 2020.

– Meillä on vapaana vain noin kaksi prosenttia vuokrattavasta pinta-alastamme, kun Turussa toimitilojen keskimääräinen vajaakäyttöaste on lähes seitsemän prosenttia. Eroa selittää markkinoiden kahtiajakautuminen: saneeratut ja tehokkaat tilat hyvällä sijainnilla kiinnostavat käyttäjiä, kun taas epäkäytännöllisinä pidetyt tilat eivät, selventää Teknologiakiinteistöjen asiakkuuspäällikkö Juhani Elia.

Monille toimijoille on tärkeää myös kertoa tilojen avulla yrityksestä ja sen kulttuurista.

Teknologiakiinteistöissä tilakysyntään pyritään vastaamaan uudisrakennuksilla. Suunnitelmissa on toteuttaa Lemminkäisenkadulle toimistorakennus LinkCity, josta tulee vuonna 2020 valmistuneen EduCityn peilikuva kattoterasseineen ja suurine ikkunoineen. Lisäksi Itäharjulle suunnitellaan paria kohta valmistuvalle Turku Energian uudelle pääkonttorille InfraCitylle.


Teknologiakiinteistöt suunnittelee Lemminkäisenkadulle LinkCity-nimistä toimistorakennusta. Kuva: Sigge Arkkitehdit.

– Uudishankkeiden etu on, että ne voidaan toteuttaa siten, että ne vastaavat täysin asiakkaiden toiveita. Monille toimijoille on tärkeää myös kertoa tilojen avulla yrityksestä ja sen kulttuurista. Toisaalta rakentaminen vie aina aikaa, joten liikkeellä kannattaa olla hyvissä ajoin, Santalahti jatkaa.

Tilojen tehokkuusvaatimusten kasvaessa ja hybridityön yleistyttyä kiinnostus joustaviin tiloihin on kasvanut. Teknologiakiinteistöjen palveluiden myötä toimiston koko voidaan mitoittaa alakanttiin ja tarpeen vaatiessa työpisteitä saadaan käyttöön lisää Werstaalta. Vierailukeskus Joen tilat puolestaan mahdollistavat omista kokoustiloista luopumisen jopa kokonaan – edustustiloista puhumattakaan. Pienemmät tilat tarkoittavat myös pienempiä kiinteitä kuluja ja saattavat edistää työyhteisön sopeutumista osittaiseen etätyöhön. Pääasiallinen syy Tiedepuiston vetovoimaan löytyy kuitenkin Elian mukaan muualta.

–Tiedepuistoon halutaan, koska muutkin ovat täällä. Täällä on pöhinää, jota yritykset kaipaavat, Elia päättää.

Lue myös:

Teknologiakiinteistöjen uudet sisustuskonseptit murtavat käsityksiä perinteisestä toimistosta
Wärtsilä muuttaa Turussa Tiedepuiston alueelle
Tiedepuistoon muuttanut Accountor: ”Haluamme toimia dynaamisella alueella”

Lue myös

Työelämä tutuksi Teknologiakiinteistöillä

Työelämä tutuksi Teknologiakiinteistöillä

Teknologiakiinteistöjen toimistolta on voinut tällä viikolla törmätä uusiin kasvoihin, kun joukkoomme liittyi TET-harjoittelija. Viikon ajan yhtiön toiminnassa on ollut mukana yhdeksäsluokkalainen Antonis, joka on päässyt tutustumaan monen eri asiantuntijan työpäiviin. Mitä Antonis kertoo TET-harjoittelustaan Teknologiakiinteistöillä?

Lue artikkeli
Blogi
Tervetuloa joulupuurolle ja glögille 14.12.

Tervetuloa joulupuurolle ja glögille 14.12.

Tervetuloa virittäytymään jouluun ja tapaamaan tuttuja Teknologiakiinteistöjen tarjoamalle joulupuurolle ja glögille Vierailukeskus Joen aulaan tiistaina 14.12. klo 8.30–10.00.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Monta työelämää viikossa – TET-harjoittelu Teknologiakiinteistöillä avasi opiskelijan silmät mahdollisuuksille

Monta työelämää viikossa – TET-harjoittelu Teknologiakiinteistöillä avasi opiskelijan silmät mahdollisuuksille

Teknologiakiinteistöjen toimintaan on tällä viikolla osallistunut yhdeksäsluokkalainen Olivia. Viikon aikana Olivia pääsi tutustuman työelämään monen eri työtehtävän kautta. Lue miten harjoitteluviikko sujui ja mikä toiminnassa yllätti eniten.

Lue artikkeli
Blogi