Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto

Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto

Maan hienoin parkkihalli. Sellaiseksi Turun Tiedepuiston alapuolella sijaitseva pysäköintilaitos halutaan. Ratkaisu on taidekilpailu, johon osallistuvilta toivotaan rohkeita ja näyttäviä ehdotuksia. Taidekilpailun budjetti on noin 200 000 euroa, ja tarkoitus on, että kilpailun jälkeen parkkihallissa käynti on elämys jo itsessään.

Teknologiakiinteistöissä kiinnostuttiin Keravalla viime vuonna toteutetusta Taiteen kotitalo -projektista ja yhtiössä heräsi halu järjestää Turun Tiedepuistossa jotakin samankaltaista. Ratkaisuksi keksittiin parkkihallit, joiden seinät annetaan taiteilijoille tyhjäksi kankaaksi.

– Ei tarvitse kuin vilkaista ympärilleen, niin tajuaa tilojen potentiaalin. Tyhjää seinätilaa löytyy melkein kilometritolkulla. Miksei tilaa voisi käyttää hyödyksi ja täyttää parkkihallin taiteella? kysyy Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Teosten tyyliä ja sisältöä ei ole määritelty etukäteen

Teosehdotuksilta edellytetään rohkeutta ja mielikuvituksellisuutta, ja hakijoiksi halutaan erilaisten tyylisuuntien edustajia. Kilpailun voittajille maksetaan 5000 euron palkinto ja lisäksi kilpailussa järjestetään yleisöäänestys, jossa eniten ääniä keränneen teoksen tekijä saa 500 euroa.

Taiteilijat saavat itse päättää teoksensa tekniikan ja teeman, kunhan teos kohentaa parkkihallin viihtyisyyttä. Valmiiden teosten toivotaan ottavan ympäröivän tilan haltuunsa ja tekevän parkkihallista vaikuttavan kokonaistaideteoksen.

Hankkeen budjetti on noin 200 000 euroa, joka riittää 40 teoksen toteuttamiseen.

– Parkkihalleissa on varaa viihtyisyyden kohentamiselle, ja tällaisina aikoina taiteilijat tarvitsevat mahdollisuuksia. Melkoinen win-win-tilanne siis. Taidekilpailun kautta valittavien toteutettavien teosten kokonaisbudjetti on noin 200 000 euroa, joka riittää 40 teoksen toteuttamiseen. Lopullinen budjetti riippuu kuitenkin saatujen teosehdotusten määrästä ja laadusta, Lehtinen täsmentää.

Kilpailun ilmoittautumisaika on 22.1.-25.4.2021. Toteutettavat teokset valitsee Teknologiakiinteistöjen työntekijöistä koostuva raati huhti-toukokuussa 2021 ja ne julkistetaan 17.5.-23.5.2021. Taideteokset on tarkoitus toteuttaa kesän 2021 aikana.

Ilmoittautumisohjeet ja kilpailua koskevat tarkemmat tiedot.

Lue myös:

Karu, karumpi, parkkihalli?
Toiminnallinen taideteos Kasvikupla BioCityn aulaan joulukuussa
Noora Schroderuksen ”PIQUE-NIQUE” toi palan paratiisia EduCityyn

Turun Teknologiakiinteistöt Oy on Turun Tiedepuiston alueella toimiva kiinteistösijoitusyhtiö, joka on olemassa tehdäkseen työelämästä entistä parempaa. Yhtiö tarjoaa yrityksille ja organisaatioille tiloja, palveluita ja osaamista, jotka lisäävät työntekijöiden viihtyvyyttä ja edesauttavat innovaatioiden syntymistä. Turun Teknologiakiinteistöt Oy:n omistavat Turun kaupunki, Hemsö, Turun ammattikorkeakoulu, Turun Seudun Osuuspankki ja Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet. Yhtiön omistamien kiinteistöjen vuokrattava pinta-ala on noin 150 000 m2 ja tilojen keskimääräinen käyttöaste 98 %.


Parkkihalleissa riittää tyhjää seinäpinta-alaa. Kuva BioCityn parkkihallista.


Myös DataCityn kellarikerroksessa sijaitsevan parkkihallin ilmettä hallitsevat betonipinnat.

Lue myös

Teknologiakiinteistöjen asiakkaat pääsevät nyt maksutta WTC Turun Business Clubin jäseniksi

Teknologiakiinteistöjen asiakkaat pääsevät nyt maksutta WTC Turun Business Clubin jäseniksi

Vierailukeskus Joessa toimivan World Trade Center Turun palvelut tulevat Teknologiakiinteistöjen asiakkaiden käytettäviksi. Mistä tässä on kysymys ja kuka WTC Turun toiminnasta tätä nykyä vastaa?

Lue artikkeli
Uutinen
Elävöittämisprojekti Teknologiakiinteistöjen pysäköintihallissa

Elävöittämisprojekti Teknologiakiinteistöjen pysäköintihallissa

Haluatko mukaan luomaan Turun Tiedepuiston parkkihalleista elämyksellisiä taidegallerioita? Hae mukaan Teknologiakiinteistöjen järjestämään projektiin, jonka tarkoituksena on tehdä BioCityn ja DataCityn parkkihalleista viihtyisiä ja kutsuvia kokonaistaideteoksia. Haku on avoin kaikille ja valittavien teosten toteuttajille on luvassa rahapalkinto.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Aulapalvelut mukana kiinteistön arjessa

Aulapalvelut mukana kiinteistön arjessa

Aulapalvelut ovat monelle asiakkaalle ainoa kohtaaminen Teknologiakiinteistöjen työntekijöiden kanssa. Aulapalveluiden arkeen kuuluu asiakkaiden opastaminen kaikkialla Tiedepuiston alueella. ICT-Cityn aulapalvelupisteellä aloitti joulukuussa Katri Pyöli. Miten uuden työn arki on lähtenyt sujumaan, Katri?

Lue artikkeli
Uutinen