”PIQUE-NIQUE” koostuu kolmesta osasta. Kuvassa yksi veistoksista.

22.10.2020

Noora Schroderuksen ”PIQUE-NIQUE” toi palan paratiisia EduCityyn

EduCityn kahvilatilaan asennettiin syyskuun lopussa Noora Schroderuksen veistos ”PIQUE-NIQUE”. Korumainen teos on yksi Teknologiakiinteistöjen ja Turun ammattikorkeakoulun rahoittaman KampusART-taideohjelman myötä Turun Tiedepuistoon tulevista taideteoksista.

”PIQUE-NIQUE” sijaitsee EduCityn ensimmäisen kerroksen kattoikkunasyvennyksissä. Se on valmistettu ruostumattomasta ja haponkestävästä teräksestä. Teos koostuu teräsrinkuloista, joista osassa on haponkestävään teräkseen valettuja hedelmiä ja vihanneksia.

– Teoksen muoto synty kilpailuohjelmassa ilmoitettujen kiinnityskohtien perustella. Koska teos sijaitsee ikkunakuilussa ja sitä katsotaan vastavaloon kattoikkunaa vasten, päädyin avoimeen ja ilmavaan rakenteeseen, Schroderus kertoo.


”PIQUE-NIQUE” sijaitsee EduCityn ensimmäisen kerroksen kattoikkunasyvennyksissä.

Vuorokaudenaikojen mukaan muuttuvat valaistusolosuhteet saavat ”PIQUE-NIQUEN” elämään ja se ikään kuin kehottaa katsojaa poimimaan paratiisin hedelmiä EduCitystä.

– Hedelmät tulivat mukaan sitä kautta, että mulla oli aikaisemmin ollut idea tersäsrakenteessa roikuskelevasta banaanista ja tässä tuli sopiva tilaisuus testata tätä ideaa. Koska teos sijaitsee kahvilassa, jossa useimmat ihmiset ruokailevat, sopi se myös tilan teemaan.

Salossa asuva Noora Schroderus (s. 1982) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi Kuvataideakatemiasta. Hänellä on ollut useita yksityis- ja ryhmänäyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Schroderuksen teoksia on esimerkiksi valtion, Wihurin ja eri säätiöiden taidekokoelmissa.


Noora Schroderus.

KampusART-taideohjelma on yksi merkittävimpiä julkisen taiteen hankkeita Suomessa. Hankkeen budjetti on lähes miljoona euroa ja sen tarkoituksena on tuoda taide luonnolliseksi osaksi opiskelu- ja työskentely-ympäristöä ja siten lisätä Turun Tiedepuiston viihtyisyyttä ja vetovoimaa.

Teos on nähtävillä EduCityn ensimmäisessä kerroksessa. Rakennus on avoinna arkipäivisin kello 8-16.

Katso alla olevalta videolta, mitä Noora Schroderus kertoo teoksesta.

Lue myös:

Joko sinä olet kokenut tämän? Stig Baumgartnerin Säähavaintoja vie kasvotusten sään ja maailman kanssa
Nämä taideteokset ilahduttavat pian EduCityssä
Tiedepuistoon tulee polkupyörätelinettä esittävä taideteos

Ota yhteyttä