Työntekijämme kertovat uudella videolla: näitä asioita teemme ihmisten ja ympäristön hyväksi

Työntekijämme kertovat uudella videolla: näitä asioita teemme ihmisten ja ympäristön hyväksi

Tänä vuonna Teknologiakiinteistöt päätti vastuullisuusraportin sijaan julkaista videon, jolla yhtiön työntekijät kertovat, minkälaisia asioita Teknologiakiinteistöt tekee vähentääkseen ympäristökuormitusta ja lisätäkseen ihmisten hyvinvointia.

– Vastuullisuusviestinnästä tulee helposti tylsää ja ”viherpesumaista” eikä raportteja jaksa lukea Erkkikään, joten painetun vastuullisuusraportin sijaan päätimme tehdä itsemme näköisen vastuullisuusviestin videon muodossa ja annoimme työntekijöidemme itse kertoa mitä vastuullisuus meille merkitsee, kertoo Teknologiakiinteistöjen riskienhallinta- ja vastuullisuuspäällikkö Erkki Oikarinen.

Teknologiakiinteistöjen tavoitteena on tehdä tiloissaan työskentelevien ihmisten työelämästä entistä parempaa, mikä käytännössä tarkoittaa myös toimimista mahdollisimman vastuullisesti.

– Vastuullisuus on asia, joka ei varsinaisesti koskaan tule valmiiksi. Aina riittää parannetavaa ja kehityskohteita, joten koko vastuullisuusviestintä on käytännössä kertomista matkasta kohti parempaa. Sama koskee työelämää: aina on asioita, joita kannattaa yrittää parantaa tai vähintäänkin ylläpitää, Oikarinen tarkentaa.

Videolla esiintyvät Erkki Oikarisen lisäksi Jani Jeromaa, Olli Rosenberg, Anniina Savisalo, Henri Tuominen, Miika Tuominen, Sari Huhtinen, Mirka Mäkiö ja Hele Kaunismäki, jotka kaikki kertovat omasta näkökulmastaan Teknologiakiinteistöjen toiminnasta ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi. Käsiteltyjä aiheita ovat muun muassa energia, rakentaminen, jätehuolto, henkilöstöhallinto ja liikunta.

Katso video klikkaamalla alla olevaa kuvaa.

Lue myös:

Teknologiakiinteistöjen toiminnan vastuullisuuden tunnusluvut
EduCitylle LEED Platinum -ympäristösertifikaatti
Video: Tätä mieltä asiakkaamme ovat meistä

Lue myös

Ideakilpailun voittaja järjesteli kierrätyspisteen uudelleen

Ideakilpailun voittaja järjesteli kierrätyspisteen uudelleen

Jätehuollon ideakilpailussa etsittiin uusia ajatuksia siitä, miten kierrätystä voisi parantaa. Kilpailuun tuli yhteensä 137 ehdotusta, joissa pohdittiin kierrätystä monipuolisesti eri näkökulmista. Suuri kiitos kaikille osallistujille!

Lue artikkeli
Uutinen
Tiedepuistossa kokeillaan uudenlaista laadukasta ja turvallista pyöräpysäköintiä

Tiedepuistossa kokeillaan uudenlaista laadukasta ja turvallista pyöräpysäköintiä

Kuljetko Tiedepuistoon polkupyörällä? Uusi pysäköintikokeilu voi helpottaa arkeasi.

Lue artikkeli
Uutinen
Tutustu elävöittämisprojektin tuloksiin

Tutustu elävöittämisprojektin tuloksiin

BioCityn ja DataCityn pysäköintilaitoksen elävöittämisprojektin valinnat on tehty. Tutustu alta värikkäisiin muraaleihin, uteliaisuutta herättäviin seinäveistoksiin ja muihin mieltä kutkuttaviin teoksiin, jotka pian täyttävät parkkihallimme seinät.

Lue artikkeli
Uutinen