Kuulumisia maan alta

Kuulumisia maan alta

Teknologiakiinteistöt aloitti tammikuussa projektin Tiedepuiston maanalaisen pysäköintilaitoksen elävöittämiseksi. Tulevaisuudessa hallit tarjoavat parkkipaikan lisäksi elämyksiä, iloa ja mielelle virikkeitä. Mutta missä mennään nyt?

– Kilpailuaikaa on vielä parisen viikkoa jäljellä, joten loppusuora häämöttää jo. On ilo todeta, että kiinnostus parkkihallien elävöittämistä kohtaan on ollut suurta ja osallistujilta saatu palaute positiivista. Yhteydenottoja on tullut tasaisesti, ja vierailujakin on riittänyt lähes joka viikolle. Teosehdotuksia on tullut jo kiitettävä määrä, mutta vielä ehtii mukaan, kertoo hankkeen yhteyshenkilö, projektikoordinaattori Vilppu Kuusipalo.

Pysäköintilaitoksesta nähtävyys?

Tempauksen tavoite on muokata arkista ympäristöä viihtyisämmäksi, parantaa tilojen muistettavuutta ja tarjota käyttäjille elämyksiä. Satoja autopaikkoja käsittävät parkkihallit ovat Tiedepuistossa työskentelevien ja vierailevien ahkerassa käytössä, joten niihin on syytäkin satsata. Pysäköintilaitoksen seinien antaminen taiteentekijöiden käyttöön on epätavallinen, mutta looginen avaus – taide kun tutkitusti kohentaa rakennetun ympäristön viihtyisyyttä ja vetovoimaa.

Eikö olisikin hienoa, jos tulevaisuudessa joku haluaisi ajaa autohalliin ihan vain ihaillakseen sitä omin silmin!

 

– Eräs tutustumiskäynnillä ollut osallistuja totesi, että eikö olisikin hienoa, jos tulevaisuudessa joku haluaisi ajaa BioCityn autohalliin ihan vain ihaillakseen sitä omin silmin! Parkkihallikokemuksen elämyksellisyys on ollut kantava idea alusta alkaen, enkä todellakaan panisi pahakseni, jos tästä tulisi suorastaan nähtävyys, Kuusipalo naurahtaa.

Tiloissa monenlaisia mahdollisuuksia

BioCityn ja DataCityn autohallit tarjoavat kekseliäälle tekijälle monenlaisia mahdollisuuksia. Laitoksesta löytyy avaria aukeita ja suojaisia soppia, betonia ja tiiltä, pylväitä ja ramppeja. Teosehdotuksessa ei ole pakko ilmoittaa teoksen sijaintia, mutta monet hakijat ovat käyneet paikan päällä etsimässä inspiraatiota ja täydellistä paikkaa ehdotukselleen.

– Tutustumiskäyntien aikana on ollut valaisevaa huomata, kuinka taiteellinen silmä löytää mahdollisuuksia melkein mistä tahansa. Erilaiset ihmiset innostuvat myös hyvin erilaisista sijainneista – sama nurkka voi olla yhdelle teoksen unelmasijainti ja toiselle pelkkää ilmaa. Monien kanssa on kierrelty halleissa hetki ennen kuin inspiraatio on iskenyt, mutta tähän mennessä kukaan ei ole lähtenyt tapaamisesta pettyneenä. Kaikenlaisille ideoille on löytynyt hallista sopiva paikka.

Taiteellinen silmä löytää mahdollisuuksia melkein mistä tahansa.

Vielä ehdit osallistua

Pysäköintihalleihin voi edelleen tulla tutustumiskäynnille joko itsekseen tai Vilpun opastamana. Hallit ovat arkisin auki 5.45–17.00 ja niihin pääsee jalan BioCityn A- ja B-portaan sekä DataCityn C-portaan hisseillä. Opastetun käynnin voi halutessaan sopia lähettämällä sähköpostia osoitteeseen vilppu.kuusipalo@teknologiakiinteistot.fi tai soittamalla numeroon 040 665 6053.

Ilmoittautumisohjeet, lisätietoa projektista sekä kysymyksiä vastauksineen.

Lue myös:

Asiaa parkkihallin elävöittämisprojektista
Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto
Karu, karumpi, parkkihalli

Lue myös

Virtaa kevääseen virtuaalitreeneistä

Virtaa kevääseen virtuaalitreeneistä

Jäykistääkö etätyö kroppasi? Tarvitsetko säännöllistä liikuntaa arkeesi? Tiedepuiston virtuaalitreeneihin osallistut matalalla kynnyksellä, ja varusteeksi riittää jumppamatto.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Kestävästi viihtyisä Jussinaukio

Kestävästi viihtyisä Jussinaukio

Lotta Mujo Turku Science Parkista valottaa blogikirjoituksessaan suunnitelmia Jussinaukion kehittämiseksi.

Lue artikkeli
Blogi
Video: Tätä mieltä asiakkaamme ovat meistä

Video: Tätä mieltä asiakkaamme ovat meistä

Mitä mieltä Teknologiakiinteistöjen asiakkaat ovat yhtiön tiloista ja palveluista? Mihin asioihin Tiedepuistossa ollaan tyytyväisiä, entä mistä Teknologiakiinteistöt saa kritiikkiä?

Lue artikkeli
Uutinen