Pariisista parkkihalliin

Pariisista parkkihalliin

Sandra Wallin, taiteilijanimeltään Sandy Bee, osallistui Pariisista käsin Teknologiakiinteistöjen pysäköintilaitoksen elävöittämisprojektiin. Mutta mitä tarkoittaa sandyismi, ja miten Pablo Picasso liittyy asiaan?

Eräs kesän aikana DataCityn parkkihallissa työskennelleistä taiteilijoista on Pariisissa asuva taidemaalari ja tatuoija Sandra Wallin, joka tunnetaan paremmin Sandy Bee -taiteilijanimellä. Alkujaan Paraisilta kotoisin oleva taiteilija halusi tuoda parkkihalliin jotain suomalaista.

– Haluan aina kertoa taiteellani jonkun kivan viestin. Tänne ehdottamani Mustikkametsä-teos sai alkunsa siitä, että olen itse aina viihtynyt mustikkametsässä ja ajattelin, että ehkä katsojallekin tulee hyvä fiilis tai jokin lapsuusmuisto mieleen nähdessään parkkihallissa vihreyttä ja mustikoita, Wallin selittää.

Nykyisin taidetta ammatikseen tekevä Sandy päätyi taidemaalariksi mutkan kautta, johon liittyi vajavainen ranskan kielen taito ja valittavat naapurit.

Olen aina tykännyt laulaa, mutta Pariisissa piti tarkkailla kelloa, etteivät naapurit valittaneet.

– Lähdin Pariisiin opiskelemaan muotia, mutta ranskantaitoni oli silloin vielä niin huono, että päädyin vahingossa tekstiililinjalle. Olisin halunnut oppia ompelemaan, mutta opetus koostui lähinnä erilaisten kankaiden ja materiaalien valmistuksesta. Opintoihin kuului myös taidetunteja, jotka olivat minusta tosi kova juttu. Olen aina tykännyt laulaa suihkussa, mutta Pariisissa piti tarkkailla kelloa, etteivät naapurit valittaneet myöhään illalla ohuiden seinien läpi kuuluvasta laulusta, Sandy naurahtaa. Suomesta Pariisiin muutto herätti paljon tunteita, joita minun piti oppia ilmaisemaan muutoin kuin laulamalla. Lopulta aloin maalaamaan niitä tunteita.

Edessä taiteentäyteinen loppukesä

Wallin nimeää erääksi esikuvakseen Pablo Picasson, jonka nimi ja tyyli tunnetaan yleisesti vielä puoli vuosisataa taiteilijan kuoleman jälkeenkin. Oman tunnistettavan maalaustapansa kehittänyt Sandy kutsuu tyyliään sandyismiksi, jolle ovat ominaisia paksut ääriviivat ja vapaasti mutkittelevat muodot. Mustikkametsä-teoskin on täynnä mutkittelevia linjoja, joiden voi ajatella kuvaavan elämän ylä- ja alamäkiä.  Loppukesänä sandyismia voi löytää lähempääkin kuin Pariisista, jossa taiteilijan vakituinen ateljee sijaitsee.

– Minulla on kesällä kaksi näyttelyä Paraisilla: yhteisnäyttely valokuvaaja Janne Gröningin kanssa Matmalmen Eva -ravintolassa sekä Artbankissa eläin- ja kasviaiheisia teoksia sekä Hilma af Klintistä inspiroituneita maalauksia. Helsingissä minulla on yhteiskunnan suuntaa käsittelevä SOS-niminen näyttely Kalasataman Vapaakaupungin Olohuone-galleriassa. 

Mustikkametsä-teoksen löytää DataCityn autohallin sisäänajoväylän ja A-hissihuoneen välimaastosta.

Lue lisää:

Sisustusarkkitehti seinää maalaamassa
Tutustu elävöittämisprojektin tuloksiin
Kuulumisia maan alta

Lue myös

Ukkeli palasi juurilleen

Ukkeli palasi juurilleen

Tämänkertaisessa taiteilijaesittelyssä haastatellaan taiteen moniottelijaa Teemu Keisteriä, joka on toisille tutumpi Windows 95 Man -hahmostaan, toisille ukkelimaalauksistaan. Lue, miten vuonna 2008 alkunsa saaneet ukkelit palaavat alkuaikojensa tunnelmaan DataCityn autohallissa.

Lue artikkeli
Blogi
Tiedepuiston treenit starttaavat ulkona

Tiedepuiston treenit starttaavat ulkona

Turun Teknologiakiinteistöt jatkaa viime syksynä aloitettuja Tiedepuiston yhteistreenejä. Treenit ovat kaikille asiakkaillemme suunnattuja viikoittaisia jumppatuokioita, jossa voi oppia uusia taitoja ja kohottaa kuntoa hyvässä seurassa.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Sisustusarkkitehti seinää maalaamassa

Sisustusarkkitehti seinää maalaamassa

Seuraavien viikkojen aikana blogissa esitellään Teknologiakiinteistöjen pysäköintilaitoksen elävöittämisprojektiin osallistuvia taiteilijoita. Ensimmäinen haastateltava löytyi BioCityn pyöräparkin luota spraypullo kädessä. Mutta miten espoolainen sisustusarkkitehti päätyi Turun Tiedepuistoon maalaamaan jättimäistä seinää?

Lue artikkeli
Blogi