Aulapalvelut mukana kiinteistön arjessa

Aulapalvelut mukana kiinteistön arjessa

Aulapalvelut ovat monelle asiakkaalle ainoa kohtaaminen Teknologiakiinteistöjen työntekijöiden kanssa. Aulapalveluiden arkeen kuuluu asiakkaiden opastaminen kaikkialla Tiedepuiston alueella. ICT-Cityn aulapalvelupisteellä aloitti joulukuussa Katri Pyöli. Miten uuden työn arki on lähtenyt sujumaan, Katri?

– Lyhyellä kokemuksella voin sanoa, että odotukseni ovat ylittyneet. Työ on todella monipuolista ja sopivasti haastavaa. On kannustavaa oppia uutta, auttaa asiakkaita ja päästä ratkomaan erilaisia ongelmia, mitä päivän aikana tulee vastaan, Katri kertoo.

Teknologiakiinteistöjen aulapalvelussa jokainen työpäivä on erilainen ja ICT-Cityn aulapalvelussa vastataan monia kiinteistön käyttäjiä askarruttaviin kysymyksiin. Aulapalvelut toimivat kiinteistön päivittäisen arjen moottorina, sillä auloista hoidetaan kulkuavaimien lisäksi kiinteistön käyttäjien opastamista sekä postinjakelu vuokralaisille. Opintoja koskeviin kysymyksiin ICT-Cityn aulasta vastausta ei välttämättä löydy, mutta ammattikorkeakoulun oma infopiste löytyy viereisestä rakennuksesta EduCitystä.

– Hyvän työpäivän tekee, niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, hyvä työporukka ja asiakkaat. On mahtava fiilis, kun pystyy auttamaan, Katri toteaa.

Haluan, että työstä voi oppia ja siinä voi kehittyä. Tietenkin työn pitää olla myös tasapainossa muun elämän kanssa.

Liiketoimintaa työn ohella opiskeleva Katri kehittää omaa osaamistaan jatkuvasti. Työympäristö, joka kannustaa kehittymään on ahkeralle asiakaspalvelijalle tärkeää.

–  Pidän siitä, miten täällä tulee esiin työnantajan arvot ihan käytännössä. Haluan, että työstä voi oppia ja siinä voi kehittyä. Tietenkin työn pitää olla myös tasapainossa muun elämän kanssa, Katri pohtii.

Tasapainoa löytyykin aktiivisesta vapaa-ajasta, joka täyttyy opintojen lisäksi kotona olevan 13-vuotiaan koiran ja alle vuoden ikäisen kissan kanssa hääräilystä. Vapaalla voikin tehdä kaikkea päinvastaista nopeatempoisen työn vastapainoksi.

– Keväällä hurahdin täysin viherkasveihin ja yrttien kasvattamiseen. Kissani on tosin keskittynyt lähinnä kasvieni tuhoamiseen. Koiran kanssa ulkoilen, mutta hän ei enää jaksa monen kilometrin lenkkejä. Olen mielettömän eläinrakas, ja niistä voisin höpötellä päivät pitkät, Katri päättää.

ICT-Cityn aulapalvelu on auki arkisin kello 8-16. Kaikkien aulapalveluiden yhteystiedot löydät täältä.

Lue myös:

Juoksuradoilta Tiedepuiston aitiopaikalle
Hele Kaunismäki vastaamaan toimitilavuokrauksesta

Lue myös

Elävöittämisprojekti Teknologiakiinteistöjen pysäköintihallissa

Elävöittämisprojekti Teknologiakiinteistöjen pysäköintihallissa

Haluatko mukaan luomaan Turun Tiedepuiston parkkihalleista elämyksellisiä taidegallerioita? Hae mukaan Teknologiakiinteistöjen järjestämään projektiin, jonka tarkoituksena on tehdä BioCityn ja DataCityn parkkihalleista viihtyisiä ja kutsuvia kokonaistaideteoksia. Haku on avoin kaikille ja valittavien teosten toteuttajille on luvassa rahapalkinto.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto

Teknologiakiinteistöt järjestää kaikille avoimen taidekilpailun – voittajille rahapalkinto

Maan hienoin parkkihalli. Sellaiseksi Turun Tiedepuiston alapuolella sijaitseva pysäköintilaitos halutaan. Ratkaisu on taidekilpailu, johon osallistuvilta toivotaan rohkeita ja näyttäviä ehdotuksia. Taidekilpailun budjetti on noin 200 000 euroa, ja tarkoitus on, että kilpailun jälkeen parkkihallissa käynti on elämys jo itsessään.

Lue artikkeli
Uutinen
Karu, karumpi, parkkihalli?

Karu, karumpi, parkkihalli?

1970-luvun poliittisessa trillerissä All the President’s Men on painostava kohtaus, jossa Robert Redfordin näyttelemä toimittaja jututtaa salaista tietolähdettään parkkihallin hämärässä. Kelmeä valaistus jättää betonipilarin varjossa seisovan hahmon kasvot hämärän peittoon, ja hallissa kaikuva viheltely saa miehet vilkuilemaan hermostuneesti olkansa...

Lue artikkeli
Blogi