Asiakastyytyväisyys parani jälleen

Asiakastyytyväisyys parani jälleen

Asiakastyytyväisyyskyselyn tulosten valossa asiakkaiden tilatarpeet tulevat pysymään vuonna 2023 ennallaan, sanovat Annika Pakula (vas.) ja Tinet Santalahti.

Teknologiakiinteistöt rankattiin valtakunnallisessa asiakastyytyväisyysvertailussa Suomen kolmanneksi parhaaksi – yhtiön tyytyväisimmät asiakkaat löytyvät jälleen ElectroCitystä.  

Teknologiakiinteistöt osallistui syksyllä 2022 kymmenettä kertaa KTI Kiinteistötiedon toteuttamaan asiakastyytyväisyysvertailuun. Kyselyssä tutkittiin 22 kiinteistösijoitusyhtiön toimitila-asiakkaiden tyytyväisyyttä vuokranantajaansa. Teknologiakiinteistöjen osuuteen kyselyssä vastasi 148 yhtiön asiakasta.

Kokonaistyytyväisyys nousi kiitettävään

Teknologiakiinteistöjen asiakkaiden kokonaisuustyytyväisyys yhtiön toimintaan nousi viime vuoden 3,99:sta 4,03:een asteikolla 1–5 ja oli koko aineiston kolmanneksi paras tulos. Tyytyväisimpiä Teknologiakiinteistöjen asiakkaat olivat vuokrasuhteeseen, jonka arvosanaksi asiakkaat antoivat 4,13 vertailuaineiston keskiarvon ollessa 3,95. Yhtiön ylläpitopalvelut saivat vertailun parhaan tuloksen, 3,97, koko kyselyn keskiarvon ollessa 3,79. Tiloille Teknologiakiinteistöjen vastaajat antoivat arvosanaksi 3,96, jolla yhtiö sijoittui juuri vertailuaineiston keskiarvon yläpuolelle.

Teknologiakiinteistöjen tyytyväisimmät asiakkaat löytyivät ElectroCitystä, jossa kokonaistyytyväisyyden keskiarvo oli 4,11. Myös TriviumCityn ja PharmaCityn vastaajat antoivat kokonaistyytyväisyydelle korkeat arvosanat, 4,10 ja 4,07.

Teknologiakiinteistöjä suosittelisi 93 prosenttia vastaajista.

– ElectroCitystä löytyvät vuodesta toiseen Teknologiakiinteistöjen tyytyväisimmät asiakkaat, mitä selittää pitkälti se, että monet ElectroCityn vastaajista toimivat Werstaalla, jossa palvelut siivouksesta kahviin ja nettiin sisältyvät vuokraan. Toisaalta on myös kiinnostavaa, ettei asiakkaiden tyytyväisyys tiloihin liity suoraan siihen, kuinka uusi rakennus on, vaan tyytyväinen voi olla niin upouudessa kuin vanhemmassakin toimitilassa, tarkentaa Teknologiakiinteistöjen asiakkuuspäällikkö Annika Pakula.

Suosittelijoiden osuus kasvoi viime vuodesta

Teknologiakiinteistöjä suosittelisi aktiivisesti 54 prosenttia vastaajista vertailuaineiston luvun ollessa 44 prosenttia. Passiivisesti yhtiötä suosittelisi 39 prosenttia vastaajista. Kriittisesti yhtiöön suhtautui seitsemän prosenttia vastaajista.

Myös nettosuositteluindeksi, eli luku, jossa aktiivisten suosittelijoiden prosentuaalisesta määrästä vähennetään kriittisten vastaajien prosentuaalinen osuus, kasvoi Teknologiakiinteistöjen vastaajien keskuudessa viime vuoden 47:stä 48:aan. Vertailuaineistossa nettosuositteluindeksin keskiarvo oli 34.

– Suositteluindeksin kohoaminen jo entisestään erittäin korkeasta 47:stä 48:aan on tietysti huippujuttu! Aina kuitenkin riittää parannettavaa ja pyrimmekin jatkuvasti kehittämään toimintaamme sekä vastaamaan yhä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Mielellämme myös kuulemme palautetta muulloinkin kuin asiakastyytyväisyyskyselyn yhteydessä, joten ottakaa rohkeasti yhteyttä aina kun siltä tuntuu, sanoo Teknologiakiinteistöjen asiakkuuspäällikkö Tinet Santalahti.

Tilatarpeet säilyvät ennallaan

Kyselyssä tiedusteltiin myös vastaajien arviota siitä, kuinka heidän tilatarpeensa tulevat seuraavan kahden vuoden aikana muuttumaan. Teknologiakiinteistöjen asiakkaista 10 prosenttia arveli tarpeen kasvavan paljon, neljännes uskoi tarpeen kasvavan jonkin verran, 47 prosenttia näki tarpeiden pysyvän ennallaan ja 15 prosenttia arvio tilatarpeen vähenevän joko jonkin verran tai paljon. Luvut olivat lähes identtiset vuoden 2021 lukujen kanssa, vain tarpeen ennallaan pysyvien joukko kasvoi yhdellä prosentilla.

Vastuullisuusasioita Teknologiakiinteistöjen asiakkaat painottivat hieman vertailuaineiston vastaajia vähemmän. Kolmannes Teknologiakiinteistöjen vastaajista piti niitä erittäin tärkeinä, 39 prosenttia tärkeinä ja 17 prosenttia melko tärkeinä, kun vertailuaineistossa luvut olivat 38, 39 ja 14 prosenttia. Toisaalta Teknologiakiinteistöjen asiakkaat olivat vertailuaineiston vastaajia tyytyväisempiä yhtiön vastuullisuuteen; peräti 82 prosenttia oli tyytyväisiä yhtiön vastuullisuustoimintaan, kun vertailuaineiston vastaajista tyytyväisiä oli 69 prosenttia.

– Kyselyn tulokset olivat kokonaisuudessaan todella hyvät. Pieniä kipupisteitä tietysti aina löytyy, mikä on ihan luonnollista ja pitää mielen virkeänä, kun on myös kehitettävää. Tästä on hyvä jatkaa uutta vuotta 2023, Pakula ja Santalahti päättävät.

Lue myös

Tervetuloa laskiaistapahtumaan 14.2.2023

Tervetuloa laskiaistapahtumaan 14.2.2023

Tervetuloa Turun Teknologiakiinteistöjen järjestämään ulkoilutapahtumaan ystävänpäivänä 14.2. klo 11.00–12.00 Kupittaan luistelumadolle! Tule viettämään lounastaukoa hyvässä seurassa luistellen ja ulkoillen Kupittaanpuistossa.

Lue artikkeli
Tapahtuma
Budbeen pakettiautomaatti BioCityyn

Budbeen pakettiautomaatti BioCityyn

Turun Tiedepuiston alueen palvelut täydentyvät helmikuun alussa, kun alueelle saadaan lisää pakettiautomaatteja.

Lue artikkeli
Uutinen
Turun Tiedepuistoon valmistui kaupungin suurin pysäköintilaitos

Turun Tiedepuistoon valmistui kaupungin suurin pysäköintilaitos

Turun Tiedepuistossa avataan torstaina 19.1.2023 kymmenkerroksinen ja noin tuhatpaikkainen ParkCity. Se tuo helpotusta alueen pysäköintitilanteeseen. ParkCityssä voi pysäköidä ilmaiseksi tammikuun loppuun asti.

Lue artikkeli
Uutinen