Tiedepuiston futisturnauksessa nautittiin auringosta ja rennosta tunnelmasta
Tiedepuiston futisturnaus kokosi alueen yrityksiä yhteen rennon futisturnauksen merkeissä Veritas stadionilla keskiviikkona 14.8.
Tiedepuiston futisturnaus kokosi alueen yrityksiä yhteen rennon futisturnauksen merkeissä Veritas stadionilla keskiviikkona 14.8.
Työ- tai opiskelupäivää ei tarvitse aloittaa tyhjin vatsoin, sillä Tiedepuistosta saa tietenkin myös aamiaista moneen makuun.
Turku Energia muutti vuonna 2022 Teknologiakiinteistöjen rakennuttamaan InfraCityyn Itäharjulle. Valoisat tilat edistävät viihtyvyyttä ja houkuttelevat tulemaan toimistolle, kertoo Turku Energian henkilöstöjohtaja Tiina Aho.
Kesälomakausi on alkanut, ja vilkas Tiedepuistokin hiljenee hetkeksi. Teknologiakiinteistöjen aulapalvelut palvelevat koko kesän, osin puhelinpäivystyksellä. Useasta alueen ravintolasta saa lounasta koko kesän.
Voiko työntekijöitä houkutella toimistolle liikunnan ja yhteisten aktiviteettien avulla? Kyllä, vastaa Wärtsilän yhteisöllistä WeDay-toimintaa järjestävä ydinryhmä.
Teknologiakiinteistöjen kasvu jatkui vuonna 2023, ja yhtiö pystyi aloittamaan uusia hankkeita haastavasta taloustilanteesta huolimatta.
Itäharjulla sijaitsevan GeneCityn rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti, ja keskiviikkona 23.5. vietettiin rakennuksen harjannostajaisia.
Näyttävä vihreä sammalseinä. Se on ensimmäinen asia, johon vierailijan katse diagnostiikkayritys Genomillin aulassa kiinnittyy. Nähtävää tiloissa riittää toki sen jälkeenkin – etenkin jos ymmärtää jotakin laboratorioista.
Carita Varjosesta tuli viime syksynä SHIFT Business Festivalia järjestävän SHIFT Events Oy:n toimitusjohtaja. Sen jälkeen Varjosella on riittänyt kiirettä, sillä tavoitteena on tehdä toukokuun lopussa järjestettävästä SHIFTistä elämys, jota yksikään turkulainen yrityspäättäjä ei halua jättää kokematta.
VitaCityyn toteutetaan lääkinnällisten laitteiden kehitys- ja tuotantotila biomateriaaliyritys Bonalive Biomaterials Oy:lle.
Joko yrityksesi laskee oman hiilijalanjälkensä? Kaipaatko vastuullisuusraporttiinne tietoja toimitilojen kulutuksesta? Nettisivuiltamme löydät tarvittavat luvut helposti.
Teknologiakiinteistöt osallistuu jälleen Earth Hour -ympäristötapahtumaan sammuttamalla valoja lauantaina 23.3. klo 20.30-21.30. Turun Tiedepuistossa valot sammutetaan yhdeksästä rakennuksesta.
BioCityssä oli palohälytys tänään 13.3. klo 9.30.
AkvaCityn rakentaminen on käynnistynyt, ja työmaata on mahdollista seurata livekuvaa lähettävästä työmaakamerasta.
Teknologiakiinteistöt osallistui syksyllä 2023 KTI Kiinteistötiedon toteuttamaan asiakastyytyväisyysvertailuun. Kyselyssä tutkittiin 23 kiinteistösijoitusyhtiön toimitila-asiakkaiden tyytyväisyyttä vuokranantajaansa.?Teknologiakiinteistöjen osuuteen kyselyssä vastasi 145 yhtiön asiakasta.
BioCityn aula toimii presidentinvaalien yleisenä ennakkoäänestyspaikkana. Presidentinvaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 17.1.2024.
Tiesitkö, että Teknologiakiinteistöt järjestää asiakkailleen viikoittain Tiedepuiston treenejä? Katso sivun alaosasta video, jolla kahdeksan asiakastamme kertovat, millaista treeneissä on ja miksi niissä kannattaa käydä.
Teknologiakiinteistöjen asiakkailleen tarjoamat viikoittaiset Tiedepuiston treenit laajenevat.
Miltä maistuu lounas ”tois pual Helsinginkatua” eli InfraCityssä toimivassa Energeiassa? Testiporukkamme suuntasi pitkästä aikaa lounaskriitikon tehtäviin ja ilahtui vaihtoehtojen monipuolisuudesta ja erityisruokavalioiden hyvästä huomioimisesta Turku Energian kotipesänä tunnetussa InfraCityssä.
Vuosi 2023 oli Teknologiakiinteistöissä kuin parkkihallissa järjestetyt juhlat – yhdistelmä kontrasteja, erikoista ympäristöä ja glitteriä. Vuotta värittivät niin meillä kuin koko Euroopassa kohonneiden kustannusten luomat haasteet, mutta kaiken keskellä Turun Tiedepuiston kehitys otti harppauksia eteenpäin.
Teknologiakiinteistöjen rakennuttama toimistorakennus InfraCity B valmistui aikataulun mukaisesti joulukuun lopulla. Kiinteistöön muuttavat Rejlers ja Nordic Semiconductor.